A7X: 28.12

"Hi everybody! Guess who we have here today?" jonkin turhanpäiväisen roskaohjelman juontaja näytti liiankin innokkaalta, lähestulkoon pomppiessaan sohvallaan. Kamera oli kohdistettu hänen kasvoihinsa, jotka suorastaan säteilivät sitä ah-niin-ihanaa tekopirteyttä, jonka leväperäisyys paistoi miljoonien kilometrien säteelle. 
"Synyster Gates and Zacky Vengeance from Avenged Sevenfold!" tuo samainen punapää hihkui, kameran siirtyessä kuvaamaan juontajaa vastapäätä asetetulla sohvalla istuskelevaa parivaljakkoa. Zacky heilautti kättään näennäisen hyväntuulisesti, Synysterin toistaessa eleen vaisusti. 
"It's, eh, nice to be here." Älä jauha paskaa, Zacky. Oli varmasti kaikki, mitä Brianin pienessä mielessä liikkui, hänen toverinsa tapailtuaan sanoja yhä heihin kohdistuneille kameroille. Brian ei jaksanut kiinnostua koko kamerasta. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan, kuka vitun pässi oli mennyt järjestämään heille sen haastattelun sinä vitun päivänä, sinä vitun ainoana päivänä, jonka Brianin halusi pyhittää edesmenneelle ystävälleen. Ja joka ainoa talipää tiesi, mikä se vitun päivä oli. Kahdeskymmeneskahdeksas kahdettatoista. Päivä, josta harvoin puhuttiin edes bändin kesken, ei ainakaan Brianin kuullen. Ei siis ollut ihme, että kyseinen mies muistutti varmasti pikemminkin perseeseen ammuttua karhua, kuin edustuskelpoista soolokitaristia. Niin, edustuskelpoinen.. Kuvaus oli hyvin kaukana Brianista. Zacky oli väenvängällä saanut repiä likaiset vaatteet kitaristipartnerinsa yltä, taluttaa tämän suihkuun ja vaatettaa tämä uudelleen. Zacky oli ihan todella seisonut vierellä kuin holhoava vanhempi aamutoimien ajan, yrittäessään kello kahdeksasta lähtien neljän tunnin ajan saada edellisenä iltana hieman turhan paljon juoneen ystävänsä näyttämään edes jotenkin ihmismäiseltä, vaikka Brian taisi siltikin muistuttaa lähinnä metsänpeikkoa. 
"Synyster? Synysteer? Synyster Gates?" punapääjuontaja haki apaattisena eteensä tuijottavan miehen huomiota, siinä kuitenkaan heti onnistumatta. 
"Brian?" Zackykin yhtyi herättelyyn, tosin huomattavasti varautuneempaan ja pehmeämpään sävyyn, kuin yli-innokas edeltäjänsä, jonka rytmikitaristi tiesi varmasti käyvän Brianin hermoille pahemman kerran. 
"We thought you were asle-" punapää, sohvapöydällä nuokkuvasta metallikyltistä päätellen Claire, aloitti hermojaraastavan pirteän kimityksensä, Brianin vihdoin suvaittua suoda palan huomiostaan naisellekin. 
"Fuck off." soolokitaristi murahti hiljakseen, hänen pinnansa alkaessa saavuttaa huippupisteensä. Kauaa se ei enää kestäisi ja kun se katkeaisi.. Zacky tiesi, että silloin ei kukaan tahtonut olla muutoin melko leppoisan retaleen alta kuoriutuvan pedon lähettyvillä. Vengeance uskalsi kuitenkin epäillä, että kriittinen raja oli jo ylitetty. 
"Pardon?" Claire kimitti, yrittäessään hullunkurisen näköisesti samalla sekä pitää takamuksensa sohvassa, että kumartua sohvapöydän ylitse Brianin nokan eteen.
"SHUT THE FUCK UP!" sohvalta seisomaan pompanneen miehen karjaisu varmasti helisytti ikkunoita ja ellei muuta, niin ainakin säikäytti punapäähaastattelijan, sekä vähintään puolet kuvausryhmästä pahanpäiväisesti. 
"Excuse me, it's a little bad time for interview.." Zacky mutisi nopeasti, ennen kuin hypähti pystyyn ja kiiruhti ystävänsä perään. 

"Brian! Brian, my dear, will you please wait?" Zacky huudahti  suorinta reittiä ulos kuvauspaikalta kimpaantuneena marssineen Brianin perässä harppoessaan. Jälkimmäiseksi mainittu ei hidastanut tahtiaan pätkääkään, ei osoittanut pienimmälläkään eleellään edes kuulleensa toisen pyyntöä. 

"Hey!" Zacky pysäytti ystävänsä etenemisen asettumalla järkkymättömään haara-asentoon heille varatun pukeutumishuoneen oven suulle. Pukeutumishuoneesta ulos pyrkineen Brianin matka tyssäsi siihen, eikä tämä tajunnut edes vastustella, Zackyn asettaessa kätensä hänen rintakehälleen ja työntäessä häntä hellästi takaisin syvemmälle pukuhuoneeseen. Vasenkätinen ei oikeastaan yllättynyt, oikeakätisen rutistaessa hänet tiukkaakin tiukempaan pihtiotteeseen ja painaessaan kasvonsa vasten hänen olkaansa. Zacky ei välittänyt, vaikka Brianin lohduttoman tuskan kyyneleet tuhrivat hänen valkean paitansa olan, eikä hän välittänyt siitä, ettei Brianin ote ollut erityisen hellä. Zacky kietoi kätensä pehmeästi toisen kitaristin ympärille, silitellen tämän niskahiuksia rauhoittavasti, hiusten omistajan omien nyrkkien ollessa tiukasti puristuneina Zackyn valkean t-paidan selkämykseen. 
"I miss him so fuckin much." Brian onnistui kähisemään koko kehoa vavahduttelevien nyyhkytysten lomasta. 
"Shh. It's okay, we all miss him and you have right to miss him as much and as long as you feel so." Zacky kuiskaili sanat ystävänsä korvaan rauhoittavasti, pakottaessaan omaa kurkkuaan kuristavan palan pois.
"You're so brave, my own superman." 

A7X: Osa sinua

Vapiset allani, naurunpärskähdykset karkaavat hallitsemattomina huuliltasi. Kosketanko minä sinua jotenkin väärin, Jimmy, haluaisin kysyä, jos tuntisin sinut yhtään huonommin. Minä tiedän kysymättäkin – saatat nauraa mille tahansa, syyksi tarvitset vain mieleesi putkahtavan hauskan ajatuksen. Minuakin hymyilyttää, ketä tahansa naurattaisi katsoa meitä. 

Yksi sohva, kaksi miestä, missä muualla minä muka makaisin? Lattiallasi pyörii kahden viikon pölyt, imuroinnin jälkeen saattaisin siellä suostua istumaan, nyt kieltäydyn. Sinä ehdit sohvalle ensin, joten sinä toimit sohvatyynynä minulle. Näin tässä käy aina, sinä ehdit nopeampana ensin paikalle, minun täytyy tyytyä siihen, mitä minulle jää. Ihan valittamatta minä tyydyn tähän paikkaan: sinun päälläsi makaaminen kelpaa mainiosti. 

Vähitellen naurusi laantuu, minä suljen silmäni, ajattelen nukahtamista. Haistan hiuksistasi tupakan vetäessäni syvään henkeä, lasken otsani sohvan käsinojaa vasten hymyillen. Viihdyn tässä, haluan viipyä ikuisuuteen. Kehosi tuntuu lämpimältä omaani vasten vaatekerrostenkin läpi, tunnen sydämenlyöntisi omiani vasten. 

"Brian." Ujutat kätesi väliimme nipistämään vatsaani, puhallan välittömästi kostoksi korvaasi. Vastaukseksi terävä tuikkaus kylkiluiden väliin, joudun kavahtamaan kauemmas. Annan periksi, nousen huokaisten istumaan. Pilasit hetkeni, minä haluaisin vain jäädä paikoilleni. Kieltäydyt antamasta minulle kunnolla tilaa, eli sotkeudun jalkoihisi sekä väliimme jääneeseen takkiisi. Päädyn puolittain makaamaan, puolittain istumaan, työnnän kyynärpääni kylkeäsi vasten osoittaakseni sinulle, miten epämukavassa asennossa lojun. Sinua naurattaa taas.  

"Jimmy, sä tiedät mitä seuraa, jos sä jatkat mun olemisen hankaloittamista", varoitan sinua. Minua väsyttää, tällainen pelleily kiristää hermojani, minkä seurauksena hylkään kohta järkevät ajatukset unohdettujen päätösten seuraksi samaan nurkkaan. Ilkikurinen hymy taittuu huulillesi, tietenkin sinä tiedät. 

"'Olemisen hankaloittamista'?" toistat naurahtaen. Tuhahdan. Join pari liikaa, joten annan itselleni luvan puhua vähän kummallisesti. Muut tavallisuudesta poikkeavat asiat minun täytyisi ehdottomasti heti ajaa mielestäni tai lähden täysin väärään suuntaan.  Minun kannattaisi nousta ylös, kävellä ulos ovesta nyt, toistaiseksi vielä kykenen. Jos otan enää yhdenkään askeleen, jään varmasti loppuyöksi. Tiedän jäämisen pidemmän päälle huonoksi ideaksi, vaikka juuri nyt ajatus houkuttelee. Laittomia asioita, kielletyn listan rivejä. Sinä ensimmäisellä rivillä, suurimpana houkutuksena. Pahin eteeni koskaan asetettu ansa, kerta toisensa jälkeen lankean, rakastan toistaa virheen. Uudelleen, uudelleen, koska sinä estät minua väistämästä, kieltäydyt jättämästä kesken hetki sitten mielessäni alkanutta leikkiä, haluat kuulla loppuratkaisun. Me tarkoitimme lopettaa tällaisen aikoja sitten. Milloinpa me kuuntelisimme edes toistemme viisaita päätöksiä? Milloin pystyisimme, koska hetken kiertelyn jälkeen me aina palaamme toistemme luo, koska tarvitsemme tällaisia hetkiä. Toisiamme. 

Koukistat sormeasi kutsuvasti, minun pakomahdollisuuteni katoavat. Hylkään yritykset istumisesta, palaan entiselle paikalleni kehosi lämpöä vasten, tunnustelemaan sydäntäsi. Suudelmasi, varmaan maailman ainoa asia mikä leimaa sinut varovaiseksi, pyytää minua jäämään. Aina niin epävarma, mieleni palaa väistämättä ensimmäiseemme. Silloin ikuisuus sitten, silloin sinä joit liikaa, kaverin suuteleminen tuntui loistavalta idealta. Lukemattomia suudelmia ensimmäisen jälkeen, aina näitä varovaisia – yksi kiehtovimmista piirteistä sinussa. Paljastat vain minulle, miten paljon sinua pelottaa avata itseäsi muille, päästää ketään näin lähelle. Pelkäät jääväsi yksin, maistan epätoivoa, tunnen epäröinnin. Vastaan sanoitta, vain kosketuksin; "Pysyn lähelläsi aina – aina, Jimmy, juuri siellä missä milloinkin kuljet – sillä osa sinua elää sydämessäni, osa minua sinussa. Kieltäydyn koskaan päästämästä irti."

Sormesi takertuvat paitani kankaaseen, toinen käsi hiipii niskaani, epävarmuutesi sulaa pisara kerrallaan pois. Hymyilen huulillesi, kerron rakastavani ikuisesti. Koska juuri niin paljon sinä minulle merkitset. Maailmaa, enemmän, hylkäisin hengittämisenkin vuoksesi. Tiedän, sinä ajattelet samoin.