Uusi alku

Mä katselin lentokoneen ikkunasta alapuolella levittäytyvää myrskyävää merta. Me oltiin matkalla Japaniin, jossa me asuttaisiin seuraava vuosi isän työn takia. Ei se mua oikeestaan haitannut, eihän mulla edes ollut ystäviä jotka mun olis pitänyt hyvästellä, ja me oltiin käyty kielikurssilla jo vuoden ajan joten kyllä mä siellä pärjäisin. Eniten mua harmitti ettei mun isoveli Dustin tullut mukaan sillä se meni yliopistoon opiskelemaan.

Mä tajusin juuri että mä kuulostan säälittävältä nörtiltä jolla ei ole muita ystäviä kuin perheensä. Mutta tosi asiassa mulla on kyllä ystäviä, yksikään heistä ei vain asunut samassa pienessä kaupungissa keskellä Ohiota. Niin, koulussa mulla ei ollut yhtään ystävää, johtuen varmaan siitä etten mä harrastanut jalkapalloa niinkuin kaikki muut ja olin muutenkin “neiti”.

Lentokoneen laskeuduttua me ahtauduttiin ihmismassan läpi hakemaan laukkuja. Mä en voinut kuin ihmetellä kuinka paljon ihmisiä siellä oli. Olinhan mä tiennyt että Tokio on iso kaupunki, mutta Tulsaan verrattuna se oli suorastaan valtava. Lopulta me astuttiin lentokentän lasiovista ulos, ja kun mä näin joka puolella levittäytyvät pilvenpiirtäjät ja autojonot, mä tiesin että se oli uusi alku.