Sick Game Called Life 8. luku

Äiti löysi taas vanhan ystävänsä alkoholin, ja Nikan hoitaminen alkoi yhä useammin jäädä mun harteilleni. Olin kakara itsekin, en vielä edes kuutta, mutta halusin pitää Joonasta yhtä hyvää huolta kuin Erik oli pitänyt. Opin vaihtamaan sille vaipat heti hautajaisten jälkeen, lahjoitin omat vanhat leluni sille, kerroin sille aina tarinoita iltaisin. Kaikki viha Nikaa kohtaan oli poissa, ja tilalla oli pohjaton rakkaus. Makasin lattialla ja mutristin huuliani. Nika konttasi huojuen mun luokse, painoi kuolaisen suukon mun suulleni ja nauroi. Olin oppinut rakastamaan sitä naurua, hymykuoppia pyöreillä kasvoilla, kaikkea Nikassa. Aina kun kuulin ulko-oven käyvän äidin lähtiessä kapakkaan, nousin sängystäni ja hiivin Nikan sängyn luokse. Painoin suukon pehmeille huulille ja toivotin sille hyvää yötä.



Joistakin kotiin raahatuista miehistä muistan vain hämärästi raapivan parransängen kasvoillani, hikiset ja ankarat kädet kaikkialla ihollani ja oluthuuruisen hengityksen suullani. Äiti heitti ne pihalle heti kun sai tietää niiden koskeneen minuun, mutta syytti siitäkin mua. Mä olin pilannut sen unelmien prinssit, mä olin saanut ne kiinnostumaan enemmän musta kuin siitä, ja kaikki oli aina vaan minun syytäni.


Nika oli seitsemänvuotias kun äiti näki mun suutelevan sitä kuistilla. Se huusi ja raivosi kännipäissään, repi Nikan sisälle ja paiskasi oven kiinni silmieni edestä. Olin itse 12-vuotias, ja tiesin jo, ettei oman veljen suuteleminen ollut hyväksyttävää käytöstä – tiesin sen olevan jollakin tapaa väärin.

Siitä lähtien mua ei ollut lainkaan olemassa äidille. Mä muutuin näkymättömäksi, olemattomaksi, eikä äiti enää edes katsonut muhun päin. En saanut enää leikkiä Nikan kanssa, en puhua sille, en koskea siihen. Kuljin omassa kodissani kuin joku vitun aave, saamatta minkäänlaista kaikua sanoilleni tai teoilleni. Ruokin häpeällä ja hiljaisuudella vuosia sisälläni kasvanutta vihaa, kunnes en enää edes tuntenut itseäni.  En voinut ymmärtää silloin, enkä täysin vielä nytkään, kuinka äiti voi hylätä oman lapsensa sillä tavalla.