Perustuu Rick Riodanin Ajan pyörä- sarjaan.
Viimeisestä taistelusta on 10 vuotta ja rauha on palannut maailmaan. On kaunis päivä Kaksvirroilla ja Nat istuu puun alla lukemassa, lähellä kylää. Hän viettää päivänsä lähes aina yksin tai 8-vuotiaan pikkusiskonsa kanssa, sillä muut lapset pelkäävät häntä, koska hän on lordi Kultasilmän poika.
Nat havahtuu ajatuksistaan kuullessaan rapinaa selkänsä takaa ja kääntyessään näkee pienen harmaan suden, joka katsoo häntä uteliaasti. “Kuka sinä olet?”, Nat kuulee mielessään ja kompuroi järkytyksestä kauemmas, kunnes hetken päästä tajuaa, innoissaan ja hieman pelokkaana, omaavansa kyvyn puhua susien kanssa kuten isänsäkin. “Olen Nat, lordi Nat Kultasilmä. Entä sinä? Tunnetko minun isäni?”, hän kysyy ja on varma että susi pyörittäisi silmiään jos osaisi.
“Olen Varjotassu. Ja tietenkin tunnen sinun isäsi, ei täällä sinun lisäksesi muitakaan susille puhuvia ihmisiä ole”, hän vastaa huvittunena ja Nat punastuu lievästi. Samalla hän tajuaa auringon laskeneen ja olevansa myöhässä kotoa. “Minun täytyy mennä. Nähdään huomenna!” hän huutaa ja juoksee kylään. Ovella äiti katsoo häntä huolestuneena, “Missä sinä olet ollut?”, mutta Nat aavistaa että on parempi pitää se hänen ja suden salaisuutena.
Seuraavan kahden viikon ajan hän näkee Varjotassun monta kertaa ja heidän ystävyytensä syvenee vähitellen, mutta hän ei kerro siitä kenellekään. Eräänä aamuna kun hän raahautuu aamupalalle, hänen isänsä katsoo häntä silmiin ja hätkähtää. “Mikä hätänä?”,Nat kysyy. “Sinun silmäsi.. Oletko puhnut susille?”, hänen isänsä kysyy yllättyneenä ja Nat ihmettelee kuinka hänen isänsä voi tietää, kunnes tajuaa että hänen silmänsä ovat tietenkin muuttuneet kultaisiksi kuten isän. “Olen, säikähdin tosin ensimmäisellä kerralla, en tiennyt sen olevan perinnöllinen kyky. Mutta nythän minä todella olen Nat Kultasilmä”, hän naurahtaa.
“Niin todella olet. Toivoin ettet joutuisi kokemaan vaikeuksia kuten minä, mutta pelkään että kohtalo on varannut sinulle tärkeän osan kudelmassaan”, hän huokaisi synkeänä ja Nat tunsi palelevansa, kuin sisälle olisi yhtäkkiä puhaltanut hyytävä tuuli. Oli aivan eri asia lukea lordi Lohikäärmeen seikkailuista takkatulen lämmössä, kuin joutua itse pelkäämään henkensä puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti