Kahden puolinaisen rakkaus

Real life story about my life from March 2013 to March 2014 and my relationship with Tobe.

Kahden puolinaisen rakkaus

Istuin Tammerkosken rannalla syöden jäätelöä. Oli kaunis ja lämmin päivä, kesäloma oli alkanut muutamaa päivää aikaisemmin, mutta minä tunsin vain itseinhoa, pelkoa ja yksinäisyyttä. Aluksi se oli tuntunut epätodelliselta, kuin huonolta elokuvalta. Eihän 16-vuotias tyttö voi olla pedofiili, koko ajatuskin on naurettava. Vähitellen jouduin myöntämään etten pystynyt muuttamaan tunteitani, minä halusin tuota lasta. Tästä on vieläkin vaikea kirjoittaa, muistan niin selvästi kuvotuksen ja syyllisyyden joka peitti kaiken alleen. Mikä mua vaivaa? Miksi mulla on nämä sairaat tunteet? Tunsin syylisyyttä tunteistani, tämä on väärin, ei näin saisi tuntea! Olen viallinen, ei normaali ihminen tunne näin… Sen lisäksi tunsin lamaannuttavaa pelkoa. Mitä jos en pystyisi hallitsemaan itseäni? Enhän minä näitä tunteitakaan ollut halunnut, mutten pystynyt muuttamaan niitä. Pedofilia tuntui kuin hirviöltä sisälläni, jota vastaan kamppailin. Pelkäsin itsekontrollin menetystä enemmän kuin mitään koskaan, tiesin että se tuhoaisi elämäni. En ainoastaan joutuisi vankilaan, vaan en voisi elää itseni kanssa sen jälkeen. Tunsin itseni jo nyt lähes arvottomaksi, en yksinkertaisesti kestäisi sitä syylisyyttä ja itseinhoa.

Tiesin että minun oli puhuttava tästä jonkun kanssa, mutta kenen? En voinut puhua äidille, en kestäisi nähdä sitä järkytystä hänen kasvoillaan, eikä hän ymmärtäisi. Aluksi aioin mennä psykologille, mutta sitten kuulin että lain mukaan heidän olisi ilmoitettava minusta poliisille, ja saattaisin joutua suljetuksi hoitolaitokseen “rikoksen ehkäisemiseksi” vaikken koskaan ollut satuttanut lasta, enkä aikonutkaan koskaan satuttaa. Ei, ainoa vaihtoehto oli Tobe. Se tuntui absurdilta, en olisi uskonut että ainoa ihminen joka saattaisi hyväksyä minut, olisi poika jonka olin tuntenut kolme kuukautta ja joka oli itse joutunut hyväksikäytetyksi nuorena. Olin hermostuneempi kuin koskaan aiemmin ja pelkäsin menettäväni hänet, hänestä oli tullut läheisempi kuin olisin koskaan uskonut, mutta alitujuisesti tiesin että voisin luottaa häneen.

Minä olin oikeassa; kerroin tunteistani lapsia kohtaan, ja hän vastasi suloisemmalla viestillä kuin olin uskaltanut toivoakaan. “I see… Well, it does not make you disgusting, what makes someone disgusting, is falling in love with people far younger than you, and then acting on those feelings in a sexual manner, a.k.a. pedophilia, and rape, and I know you would never do such an awful deed, so I say you're far from disgusting, you can't choose who you fall in love with, the important thing is what you do with those emotions, and that you think about the consequences of those feelings, but as long as you don't do anything that would be considered illegal or immoral, I'd say you're not disgusting at all, I think you're just a lovely person who falls in love, like anyone does from time to time. Besides, after all the old paedophiles, and all the fifteen-year olds falling for me, you seem pretty lovely in comparison, and you're such a great person, I couldn't possibly do anything but to accept you for you, I'm not perfect either, no one is, and you're such a wonderful person, so I will always accept you for who you are, no matter what.”

Me jatkoimme juttelua ja lähetin hänelle lukuja tarinasta jota kirjoitin, ja joka jonain päivänä toivottovasti olisi romaani. Kuukautta myöhemmin olin aivan ihastunut häneen, minä jopa omistin tarinani hänelle, mutta en kertonut tunteistani mitään sillä tiesin hänen olevan homo. Pelkästään hänen ystävyyskin oli kuitenkin parasta mitä minulle oli tapahtunut. Toisinaan hän kohteli minua kuin jumalaa, me vitsailtiin ja “flirttailtiin” keskellä yötä, mutta toisinaan taas sanoi asioita kuten: “Mä halveksun itseäni jatkuvasti, kerron itselleni että olen vastenmielinen välttääkseni liiallisen itsevarmuuden.”

Hän kertoi että hänen ollessaan 9-vuotias hänen kiusaajansa oli ahdistellut häntä seksuuaalisesti, mutta opettajat eivät olleet puuttuneet siihen mitenkään, syyttäneet vain häntä valehtelijaksi. Tobea oli kiusattu koko peruskoulu ja lukio aika sillä hän oli feministi ja agender, hän oli 4 kertaa joutunut lähes raiskatuksi ja yrittänyt itsemurhaa. Olin niin pahoillani hänen puolestaan, kuinka kenellekään voi sattua mitään niin hirveää? Oli ihme että hän oli ylipäänsä selvinnyt siitä kaikesta, hän oli vahvempi kuin tajusikaan. Vaikka olinkin surullinen ja peloissani hänen puolestaan, hän itse asiassa teki elämästäni onnellisemman. Hän sai minut ymmärtämään etten ollut hirveä ihminen, ettei tunteissa ole mitään väärää eivätkä kaikki pedofiilit ole hyväksikäyttäjiä. Ensimmäistä kertaa pystyin hyväksymään tunteeni, ne olivat osa minua itseäni ja tiesin että voisin hallita niitä.

Opin hyväksymään ja rakastamaan itseäni täysin, ja toivoin että voisin saada Tobenkin rakastamaan itseään. Olin kuitenkin stressantunut koulun vuoksi, ja huomasin yhä useammin etten vastannut hänelle viikkoon tai useampaan. Minä todella välitin hänestä, enkä halunnut menettää häntä, mutta tunsin oloni ahdistuneeksi, kuin olisin sidottu häneen ja kouluun. Muutaman päivän ajan olin todella stressaantunut ja halusin vain jättää kaiken taakseni, niin kuin äiti tekee muuttaessaan uuteen paikkaan aina kahden vuoden välein. Ahdistus meni onneksi pian ohi ja sain motivaationkin takaisin viikkoa myöhemmin. Seuraavat kuusi viikkoa sujuivat hyvin, minä sain hyviä arvosanoja, luin Ivan Illichin kirjaa “Deschooling Society, ja suunnittelin sen inspiroimana Unschooling-keskusta, jossa kaikki opettaisivat toisiaan eikä siellä olisi lukujärjestystä tai osallistumispakkoa. Toben novelli julkaistiin kirjassa ja sai hyviä arvosteluja.

Eräänä päivänä tammikuun lopulla huomasin, että Toben profiilissa luki hänen olevan naimisissa. Kysyin Tobelta: “Mistä lähtien sä oot ollut naimisissa? Miksi sä et ole kertonut mitään, vai onko se pelkkä vitsi?” Tobe vastasi: “Aa, se. No, täällä on jätkä jonka kanssa mä olen jutellut lähes kaksi vuotta, mutta me asutaan eri maissa eikä voida oikeestaan tehdä mitään, joten me päätettiin että me oltaisiin vaan naimisissa Sodaheadissa.” Se oli aika suloista, mutta minun oli myönnettävä että olin hieman mustasukkainen. Kysyinkin Tobelta puoliksi vitsillä: “Mutta kai sä voit silti olla mun poikaystävä?” Me oltiin jo pari kuukautta sanottu toisillemme asioita kuten “Olet suloisin ja kaunein ihminen jonka tiedän”, joten oikeastaan arvasin jo ennen Toben vastausta hänen suostuvan.

Tobe kertoi minun olevan hänen kuudes poikaystävänsä, mutta ensimmäinen ja ainoa joka ansaitsee hänen rakkautensa. Hänen aikaisemmat poikaystävänsä olivat välittäneet ainoastaan hänen vartalostaan ja jättäneet hänet koska hän ei ollut halunnut luopua neitsyydestään, mutta minä en voisi koskaan tehdä niin. Hän kertoi myös joutuneensa kaksi viikkoa aiemmin mielisairaalaan väärinkäsityksen vuoksi. Hän oli ollut myöhään perjantai-iltana ulkona ja seissyt sillalla, kun poliisiauto oli pysähtynyt hänen viereensä.

He olivat luulleet hänen olevan itsemurhahakuinen, ja kun he olivat pakottaneet hänet kertomaan elämästään, he olivat vakuuttuneet että hänen pitäisi mennä mielisairaalaan. Sairaalassa Toben oli pitänyt tehdä alkoholi- ja huumetesti, eivätkä lääkärit ja sairaanhoitajat olleet uskoneet häntä, kun hän kertoi sen olevan väärinkäsitys. Tobe on masentunut, mutta ei tarpeeksi yrittääkseen itsemurhaa. He eivät oikeasti kuunnelleet, mutta ainakin hänet lähetettiin kotiin kahden tunniin jälkeen.

Seuraavan kuukauden ajan opin tuntemaan itseäni ja Tobea paremmin. Huomasin kehittyneeni kirjoittajana huomattavasti reilun vuoden aikana, ja tajusin olevani itseäni ilmaiseva ihminen. Mikä vitsi! 8 kuukautta aiemmin olin inhonnut itseäni, ja nyt rakastin itseäni ja toisia ehdottomasti, sellaisena kuin minä ja he ovat. Olin aina myös ymmärtänyt maailmaa paremmin kuin useimmat ihmiset ja tuntenut voimakasta halua antaa takaisin yhteiskunnalle. En välitä yhteiskunnan normeista, yritän vain elää ketään satuttamatta ja tehdä mitä tuntuu oikealta.

Minä vastustin IMF:ä ja monikansallisten yritysten tekoja, mutta en uskonut että väkivalta tai politiikka muuttaisi mitään. Sen sijaan kävin “vallankumousta” levittämällä tietoa ja ystävällisyyttä ympärilleni, ehkä saisin ihmiset heräämään. Toinen missioni oli kohottaa Toben itseluottamusta ja saada hänet ymmärtämään kuinka uskomaton ihminen hän on, ja ehkä onnistuinkin siinä hieman. En tiennyt vielä silloin, kuinka tuhoontuomittu yritys se oli.

Sitten, helmikuun lopulla, koitti päivä jota en koskaan unohda. Minun ja Toben ystävä Gordon kertoi, että Tobella on jotakin melko sairasta kerrottavaa. Tobe oli ollut edellisenä perjantaina juhlimassa ystävänsä syntymäpäivää. Kun tämä oli mennyt hetkeksi juttelemaan äidilleen, eräs mies oli tullut tarjoamaan drinkkiä Tobelle, mistä hän oli kieltäytynyt, mutta yhtäkkiä Tobe oli nähnyt vain mustaa. Seuraavana aamuna Tobe oli herännyt takahuoneessa pieneltä nahkasohvalta. Hän ei ollut aluksi aivan varma, mutta oli pian tajunnut että hänelle oli annettu huumetta ja raiskattu. Toivoin että olisin Ruotsissa, löisin jokaista joka yrittäisi satuttaa Tobea. Onneksi se mies saatiin kahta viikkoa myöhemmin kiinni ja joutui vankilaan.

Rakastuin Tobeen aina vain enemmän ja aloin suunnitella että seuraavana keväänä, kun muut lähtisivät abiristeilylle, minä menisin käymään Ruotsissa Toben luona. Seuraavat viikot olin onnellisempi kuin koskaan, kirjoittaminen ja koulu sujuivat loistavasti ja Tobe opetteli sanomaan “Minä rakastan sinua”. Hän sanoi että olin paras poikaystävä maailmassa ja hänen paras ystävänsä piirsi meille kuvan, koska oli niin iloinen että Tobella on vihdoin pitämisen arvoinen poikaystävä. En todellakaan arvannut että kahta viikkoa myöhemmin hän yllättäen jättäisi minut.

Maaliskuun lopussa Tobe kertoi, että hänellä on riippuvainen persoonallisuus, ja hän aina päättyy satuttamaan ihmisiä joista hän välittää eniten. Hän myös sanoi että rakastaa edelleen kahta entistä poikaystäväänsä, eikä olekaan valmis suhteeseen. Hän oli luullut että olisi, sillä hänellä on pakkomielle tulla rakastetuksi, mutta hän vain päätyisi särkemään minut henkisesti. Meidän täytyi erota, sillä hänen täytyi ensin oppia rakastamaan itseään, ja se kestäisi jonkin aikaa. Minä vastasin ettei hänellä ole mitään syytä olla pahoillaan, minä kyllä ymmärsin ja halusin hänen vain olevan onnellinen. Sanoin rakastavani häntä, vaikka hän ei koskaan olisi valmis suhteeseen, ja todella tarkoitan sitä. Ehkä se on typerää ja itsetuhoista, mutta eikö juuri se ole ehdotonta rakkautta?

Minä olin valmis odottamaan vaikka vuosia että hän saisi itsensä kuntoon, mutta yhtäkkiä vikkoa myöhemmin näin että hän seurustelee jonkun James Johnsonin kanssa. En voinut olla tuntematta oloani petetyksi, vaikka olinkin onnellinen hänen puolestaan. Olin kuvitellut että palaisimme yhteen kun hän olisi henkisesti tasapainossa. Oliko hän valehdellut minulle? Hänhän oli sanonut ettei ollut valmis suhteeseen, ja sitä paitsi miksi hän seurustelisi jonkun amerikkalaisen kanssa jota ei voisi koskaan tavata? Eikö hän rakastanutkaan minua?

Asiat selvisivät hieman kun Gordon kertoi että Tobe oli jättänyt minut, koska ajatteli ettei ansainnut minua. Hän ajattelee että olen niin uskomaton ihminen, että ansaitsen paremman, jonkun joka ei ole niin rikkinäinen ja päädy satuttamaan minua. Mutta mietin, miksi hän sitten seurestelee Jamesin kanssa? Eikö hän ajattele että Jameskin ansaitsi paremman? Olen yrittänyt ymmärtää tätä kolme päivää, ja joko hän tyytyy toiseksi parhaaseen, koska tarvitsee jonkun ja ajattelee että minä ansaitsen paremman. Tai, kuten minä luulen, hän todella rakastaa Jamesia, mutta hänen ei tarvitse pelätä satuttavansa tätä, sillä tällä on jo mielenterveysongelmia?

Vielä enemmän minua hämmensi viesti jonka hän julkaisi lauantaina: “Jos et oikeasti rakasta minua enää, tai jos et halua minua, älä anna minulle valheellisia toiveita… En ole sinun hetken poikaystäväsi, en ole sinun toinen tai kolmas vaihtoehtosi. En ole vain joku jätkä, jota voit käyttää ja sitten hylätä. Minulla on tunteet, ja minua on käytetty aiemmin… Kiltti, älä käytä minua uudestaan, älä anna minun kuvitella, että meidän vällillämme on enemmän kuin onkaan. Älä jätä minua toivomaan, taistelemaan enemmästä, jos aiot hylätä minut muutamaa tuntia myöhemmin… Älä käytä minua omaksi huviksesi, en ole vain joku, joka kirjoittaa rakkausrunoja ja sanoo suloisia asioita ja saa sinut onnelliseksi, ja jonka voit sitten hylätä kun kyllästyt minuun tai minun sanoihini. Ei ole oikein leikkiä toisen tunteilla; jos joku tekee niin minulle uudestaan, en tiedä annanko itseni enää koskaan rakastaa ketään… Jopa minulla on hajoamispiste…” Minusta tuntui niin pahalta hänen puolestaan. Puhuiko hän Jamesista, oliko tämä satuttanut Tobea? Ja jos Tobe tunsi näin, miksei hän ollut pyytänyt minua takaisin, kyllähän hän tietää että rakastan häntä?

Toivon että ymmärtäisin mitä hän ajattelee. En tiedä palaammeko koskaan yhteen, mutta toivon että hän ymmärtää kuinka uskomaton ihminen hän on, ja kuinka paljon enemmän hän ansaitsee. Toivon että hän oppii rakastamaan itseään ja on onnellinen.