Sick Game Called Life, prologi

"Janus muistaa yhä viimeisen kerran kun hän kävi marketissa, ennen kuin yhteiskunnasta tuli se painajainen missä me elämme. Hän oli 17-vuotias, kuluneissa ja reikäisissä vaatteissa, ja ollut puolitoista vuotta kuivilla. Myyjän ja muiden asiakkaiden arvostelevat katseet saivat hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi ja mitättömäksi, ja hän halusi päästä nopeasti pois. Janus ryhtyi kaivamaan lompakkoaan esiin, mutta ei hermostuksissaan muistanut minne oli sen laittanut. Muut asiakkaat alkoivat hermostua, ja eräs keski-ikäinen ja keskiluokkainen mies mutisi kuuluvasti: “Että pitääkin tuollaisia tunareita sietää, pysyisivät vaan siellä tunneleissa missä asuvatkin. Onneksi tännekin saadaan kohta ne mikrosirulla toimivat kassat, ei tarvitse enää jonottaa kenenkään sekopään takana.” Mies oli ylipainoinen ja kärsi alkavasta kaljuuntumisesta, 40-luvulla ei vielä tiedetty mitään geenihakkeroinnista ja lapsilla oli satunnaiset geenit, toisin kuin nykyajan täydellisillä desing-vauvoilla. Lopulta Janus löysi lompakkonsa, kassin pohjalta tietenkin, ja alkoi pakkaamaan ostoksia hammasta purren. Onneksi tämä oli viimeinen kerta kun hän kävisi marketissa, viikon kuluttua voimaan astuisi laki, joka tekisi mikrosiruista pakollisia, eivätkä he jäisi yhteiskuntaan jossa heillä ei olisi lainkaan vapautta tai yksityisyyttä."