Yksi sohva, kaksi miestä, missä muualla minä muka makaisin? Lattiallasi pyörii kahden viikon pölyt, imuroinnin jälkeen saattaisin siellä suostua istumaan, nyt kieltäydyn. Sinä ehdit sohvalle ensin, joten sinä toimit sohvatyynynä minulle. Näin tässä käy aina, sinä ehdit nopeampana ensin paikalle, minun täytyy tyytyä siihen, mitä minulle jää. Ihan valittamatta minä tyydyn tähän paikkaan: sinun päälläsi makaaminen kelpaa mainiosti.
Vähitellen naurusi laantuu, minä suljen silmäni, ajattelen nukahtamista. Haistan hiuksistasi tupakan vetäessäni syvään henkeä, lasken otsani sohvan käsinojaa vasten hymyillen. Viihdyn tässä, haluan viipyä ikuisuuteen. Kehosi tuntuu lämpimältä omaani vasten vaatekerrostenkin läpi, tunnen sydämenlyöntisi omiani vasten.
"Brian." Ujutat kätesi väliimme nipistämään vatsaani, puhallan välittömästi kostoksi korvaasi. Vastaukseksi terävä tuikkaus kylkiluiden väliin, joudun kavahtamaan kauemmas. Annan periksi, nousen huokaisten istumaan. Pilasit hetkeni, minä haluaisin vain jäädä paikoilleni. Kieltäydyt antamasta minulle kunnolla tilaa, eli sotkeudun jalkoihisi sekä väliimme jääneeseen takkiisi. Päädyn puolittain makaamaan, puolittain istumaan, työnnän kyynärpääni kylkeäsi vasten osoittaakseni sinulle, miten epämukavassa asennossa lojun. Sinua naurattaa taas.
"Jimmy, sä tiedät mitä seuraa, jos sä jatkat mun olemisen hankaloittamista", varoitan sinua. Minua väsyttää, tällainen pelleily kiristää hermojani, minkä seurauksena hylkään kohta järkevät ajatukset unohdettujen päätösten seuraksi samaan nurkkaan. Ilkikurinen hymy taittuu huulillesi, tietenkin sinä tiedät.
"'Olemisen hankaloittamista'?" toistat naurahtaen. Tuhahdan. Join pari liikaa, joten annan itselleni luvan puhua vähän kummallisesti. Muut tavallisuudesta poikkeavat asiat minun täytyisi ehdottomasti heti ajaa mielestäni tai lähden täysin väärään suuntaan. Minun kannattaisi nousta ylös, kävellä ulos ovesta nyt, toistaiseksi vielä kykenen. Jos otan enää yhdenkään askeleen, jään varmasti loppuyöksi. Tiedän jäämisen pidemmän päälle huonoksi ideaksi, vaikka juuri nyt ajatus houkuttelee. Laittomia asioita, kielletyn listan rivejä. Sinä ensimmäisellä rivillä, suurimpana houkutuksena. Pahin eteeni koskaan asetettu ansa, kerta toisensa jälkeen lankean, rakastan toistaa virheen. Uudelleen, uudelleen, koska sinä estät minua väistämästä, kieltäydyt jättämästä kesken hetki sitten mielessäni alkanutta leikkiä, haluat kuulla loppuratkaisun. Me tarkoitimme lopettaa tällaisen aikoja sitten. Milloinpa me kuuntelisimme edes toistemme viisaita päätöksiä? Milloin pystyisimme, koska hetken kiertelyn jälkeen me aina palaamme toistemme luo, koska tarvitsemme tällaisia hetkiä. Toisiamme.
Koukistat sormeasi kutsuvasti, minun pakomahdollisuuteni katoavat. Hylkään yritykset istumisesta, palaan entiselle paikalleni kehosi lämpöä vasten, tunnustelemaan sydäntäsi. Suudelmasi, varmaan maailman ainoa asia mikä leimaa sinut varovaiseksi, pyytää minua jäämään. Aina niin epävarma, mieleni palaa väistämättä ensimmäiseemme. Silloin ikuisuus sitten, silloin sinä joit liikaa, kaverin suuteleminen tuntui loistavalta idealta. Lukemattomia suudelmia ensimmäisen jälkeen, aina näitä varovaisia – yksi kiehtovimmista piirteistä sinussa. Paljastat vain minulle, miten paljon sinua pelottaa avata itseäsi muille, päästää ketään näin lähelle. Pelkäät jääväsi yksin, maistan epätoivoa, tunnen epäröinnin. Vastaan sanoitta, vain kosketuksin; "Pysyn lähelläsi aina – aina, Jimmy, juuri siellä missä milloinkin kuljet – sillä osa sinua elää sydämessäni, osa minua sinussa. Kieltäydyn koskaan päästämästä irti."
Sormesi takertuvat paitani kankaaseen, toinen käsi hiipii niskaani, epävarmuutesi sulaa pisara kerrallaan pois. Hymyilen huulillesi, kerron rakastavani ikuisesti. Koska juuri niin paljon sinä minulle merkitset. Maailmaa, enemmän, hylkäisin hengittämisenkin vuoksesi. Tiedän, sinä ajattelet samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti