Nousimme autosta, ja hetken kaikki vain katselivat toisiaan tietämättä mitä tehdä, kunnes eräs nuorista, suunnilleen ikäisemme poika, puhkesi nauruun. “Tervetuloa Angel Cityyn, ja anteeks äskeinen, meille ei kauheasti tule vieraita”, hän sanoi naurahtaen “Mutta tulkaa mukaan, mä olin just menossa päivälliselle, ja aamuset tulokkaatkin on varmaan vielä meillä.”
Me seurattiin poikaa kylän toiselle laidalle, ja matkalla me huomattiin että lähes kaksi kolmesta kylän asukkaista oli Enkeleitä, suurin osa iältään 10-25 vuotiaita. Joka puolella rakennettiin taloja ja raivattiin kavimaita, vaikka monet olivatkin jo palaamassa koteihinsa. “Kuinka paljon teitä täällä oikein asuu? Mä kuvittelin että AF-society on ihan pieni järjestö.”, kysyin ällistyneenä. Mä olin odottanut näkeväni muutamia kymmeniä ihmisiä asumassa pienissä mökeissä, mutta tämä oli melkein kuin pieni kaupunki.
Sisälä talossakin oli joukko ihmisiä, ja eräs miehistä huudahti meidät nähdessään: “Hei Jonas, lisää vieraitako sä tuot? Tulkaa istumaan!” Istuttuamme pöytään ja saatuamme eteemme lautaselliset kasvisruokaa, mies ojensi kätensä. “Mä olen Jake, ja tässä on mun poikani Jonas, tervetuloa Angel Cityyn. Keitäs te ootte?” Mä vilkaisin Billiä ja kaikkia pöydän ympärillä istua ihmisiä, jotka katselivat meitä uteliaana, ja mutisin kiusaantuneena huomiosta: “Tom ja Bill, me ollaan kaksoset.”
“No, hauska tutustua Tom ja Bill”, mies vastasi naurahtaen. “Te ootte varmaan vielä aika hämmentyneitä, joten annetaan Thomasin selittää asioita, ja päätetään sitten mitä tehdään.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti