Viimeiset kolme viikkoa me oltiin harjoiteltu vallankumousta varten. Jonas ja sen kaverit oli pitänyt meille parkour-tunteja, ja jo ensimmäisellä tunnila me oltiin yllätetty ne meidän taidoilla, mä ja Bill oltiin nimittäin harrastettu parkouria jo 15-vuotiaasta asti. Nickin ja Liamin ensi yrityksistä me kaikki saatin hyvät naurut, skeittauksessa ei käsilihakset paljon vahvistu, eikä ne siksi onnistunut tehdä edes helpoimpia liikkeitä. Ruumiin hallinta niillä oli kuitenkin hyvä, ja kahden viikon parkourtreenien ja kylässä työskentelyn jälkeen ne ei enää ollut paljon meitä huonompia.
Jo muutaman päivän jälkeen me huomattiin kuinka ystävällisiä kaikki oli, ja kysyttiin siitä Thomasilta. “Ettekö te anna epäystävällisten ihmisten muuttaa tänne, vai tästä hippimäisestä elämäntavastako se johtuu?” Jonas nauroi: “Ei, se johtuu Enkeleistä. Ne on luotaisesti viattomia ja rehellisiä, kuin pienet lapset, se vaan ei katoa niistä aikuisenakaan, ja tuntee myötätuntoa voimakkaammin kuin me ihmiset. Kun tähän yhdistetään vielä se, että ne näkee valheiden ja teeskentelyn taakse, ja ymmärtää jo nuorina tätä maailmaa paremmin kuin useimmat, ei ihme että viranomaiset pelkää niitä. Jos Enkelten tahtoa ei murrettaisi niiden kamalalla kohtelulla, ne olisi jo vuosia sitten saanut monet avaamaan silmänsä. “, hän sanoi surullisena.
Jos Enkelit olikin viattomia kuin lapset, samaa ei voinut sanoa kaikista. Mä rehellisesti sanoen pelästyin kuin mä näin miehet jotka opetti meille itsepuolustusta ja aseiden käsittelyä ensimmäisen kerran. Ne oli yhtä lukuun ottamatta noin 190 senttisiä, lihaksikkaita ja täynnä tatuointeja, ja mä olin ällistynyt miten Nick tuli heidän kanssaan juttuun niin hyvin, kunnes mulle selvisi että eräs heistä oli Radio Pathfinderin juotaja Mr. Shadows, joka oli haastatellut häntä ja lähettänyt hänelle matkaliput tänne. Päivien kuluessa me kuitenkin tutustuttiin paremmin, ja lopulta Brianista, Jimmystä, Mattista, Johnnysta ja Zackystä tuli yksiä mun parhaista ystäviä koskaan.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti