He olivat kuin valo ja varjo, täydensivät toisiaan, eikä toista voinut olla ilman toista. Mutta he olivat myös vastakohdat, yö ja päivä eivät koskaan voi olla samaan aikaan. He kohtasivat vain syntymän ja kuoleman hetkillä.
Ihmiset luulevat, että vastasyntynyt parkaisee saadakseen happea, mutta oikeasti vauva tuntee heidän surunsa ja tuskansa, kun he joutuvat eroamaan toisistaan. Eivätkä kuolevat hymyile, koska pääsevät taivaaseen, vaan he tuntevat onnen, kun enkeleiden huulet kohtaavat ja mustat ja valkoiset sulat sekoittuvat toisiinsa.
Mutta pian heidän täytyy erota, sillä kuolemasta syntyy aina uutta elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti