Mä olin asunut mun pikkuveljen kanssa ostoskeskuksessa viimeiset 9 vuotta. Kun Benjamin oli täyttänyt kolme, vanhemmat oli palannut töihin ja unohtanut meidät. Koska ostoskeskus oli meidän vanhempien omistama, me saatiin syödä mitä haluttiin, viedä kaupoista leluja, tietokonepelejä, elokuvia tai mitä vaan, ja nukkua huonekaluosastolla, eikä kukaan tullut sanomaan meille mitään. Kuuteen vuoteen me ei oikeastaan puhuttu kuin toistemme kanssa, lukuun ottamatta viikottaista puhelua vanhemmilta ja kokeiden tekoa läheisessä koulussa, jonne joku ostoskeskuksen työntekijöistä meidät vei.
Kaikki kuitenkin muuttui kun täytin 12. Siihen asti olin opiskellut kaiken itsenäisesti, mutta yhtäkkiä vanhemmat päättivät että meidän oli mentävä kouluun. Jo ensimmäisenä päivänä tajusin etten koskaan sopeutuisi joukkoon. En osannut puhua toisten kanssa enkä tuntenut ketään, mutta kaikki luulivat tuntevansa minut. Heille minä olin Nathan Evergreen, hemmoteltu kusipää, joka oli saanut kaiken haluamansa ja jonka vanhemmat omistivat puolet kaupungista. Halusin kertoa heille että he olivat väärässä, en ollut kuten vanhempani.
Niin, vanhempani olivat Henry ja Susan Evergreen, jotka omistivat hotelleita, ostoskeksuksia ja tehtaita ympäri maailmaa, samoin kuin erään Yhdysvaltojen suurimmista pankeista. Olin vuosien aikana nähnyt heidät useammin televisiossa tapaamassa pankkiireita ja poliitikkoja kuin kasvoista kasvoihin, muttei se luokkalaisiani kiinnostanut. He olivat minulle kateellisia, sillä Suburbia oli kurja kaupunki. Siellä asui lähes miljoona ihmistä, mutta se oli kaukana suurkaupunkien loistosta. Se oli täynnä kahdeksanluvulla rakennettuja kerrostaloja, rapistuvia teollisuusrakennuksia ja keskinkertaisia ihmisiä, joiden elämä koostui ankeasta toimistotyöstä, hypermarketeissa juoksemisesta ja aivottomasta viihteestä, sillä he pelkäsivät muuttaa elämäänsä, pelkäsivät erottua joukosta, mutta silti unelmoivat siitä enemmän kuin mistään muusta.
Looking out at a town called Suburbia
Everybody's just fighting to fit in
Little rats running mazes, having babies
It's a vicious little world that we live in
Looking back at a life on the other side
I realize that I didn't fit in
Didn't hate it but I didn't quite relate it
To my precious little world
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti